tiistai 19. kesäkuuta 2012

Lehtiä pakkaseen

Taas on sitten yhtä asiaa valmisteltu eteenpäin, nimittäin laitettu mustaherukanlehtiä pakkaseen alkumaljaksi tulevaa Louhisaaren juomaa varten. Tarkoitus on toki kerätä lehdet tuoreena, mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka joku ötökkä tuhoaa lehdet kesän aikana, on varotoimenpide välttämätön. 


Äitini toi maalta tullessaan ukin marjapuskista ison pussillisen lehtiä. Niitä sitten kiljahdusten saattelemana irrottelin varsista ja pussitin, mukaan oli sattunut ihanasti muutama ällöttävä ötökkä. 


Palasin juuri kaasoni luota hääsuunnitteluillasta ja kappas, meillä on ohjelmarunko valmiina! Tästä se lähtee. Tänään on ensimmäistä kertaa ollut sellainen olo, että tämä koko homma saattaa ehkä vielä tapahtua. Olenkin siis vain touhottanut ja säheltänyt paikasta toiseen, täytyisi ehkä vähän rauhoittua.

Ei kommentteja: