tiistai 26. kesäkuuta 2012

Aikaistettu synttärilahja

Onpas muuten ollut varsin raskas päivä, yhtä tunteiden vuoristorataa. Kuten olen täällä kirjottanutkin, mieheni 30-vuotis synttärit ovat samana päivänä, kuin häämme. Toki halusin keksiä sitten jonkun vähän erikoisemman synttärilahjakin, miettiminen tosin oli varsin vaikeaa.

Sitten aloin miettiä, meillä on ollut puheissa toisen koiran ottaminen, sheltin nimenomaan. Aloin sitten noin viikko taaksepäin selvitellä missä olisi pentueita, sekä vähän hintaluokkaa. Alkuperäinen ideani oli, että olisin häissä antanut miehelleni valokuvan pennusta ja siihen olisi kirjoitettu tyyliin "isi voit hakea minut kotiin huomenna". Yhtään pentuetta ei kuitenkaan ollut niihin aikoihin luovutusiässä, mutta sattui sitten niin että meidän lähettyvillämme oli pentue ja yksi pentu oli vapaa.

Olin tietysti heti yhteyksissä ja varasin, vaikka varasin viimeisenä, pääsin valitsemaan ensimmäisenä. Olimme huviksemme aikaisemmin katselleet pentujen kuvia netistä ja sattuipa että olimme olleet juuri tämän kennelin sivuille ja mieheni totesi yhdestä pennusta: jos jonkun saisin valita, ottaisin tämän. No, sehän minun täytyi varata! :) Viime torstaina varmistui että meille tulee uusi pentu, juhannus ja nämä pari päivää ovatkin sitten olleet yhtä tuskaa, jännityksessä ja mieheltä asiaa salaillen. 

Tänään aamulla hain pennun kotiin, mieheni ei aavistanut yhtään mitään kun tuli töistä kotiin. Istuin nojatuolissa pentu sylissä, pennulla oli kaulassa vihreä rusetti. Mieheni kysyi ensin "mistä olet saanut tuollaisen lelun?" Sitten tuli lähemmäksi ja voitte uskoa miten silmät pyöristyivät, kun tajusi sen olevan oikea pentu. Meni hetkiseksi melkoisen sanattomaksi. 

Pennulla oli rusetissa kiinni tällainen lappu, jonka toisella puolella olivat sitten aikaiset synttärionnittelut.


On vieläkin vähän vaikeaa tajuta, että nyt on sitten vauva talossa. Huomaan että nyt ei myöskään kirjoitus oikein suju, joten taidan mennä nyt lepäilemään ja ihmetellä asiaa huomenna uusiksi. :)




Niin, tässä on se hyvä puoli, että häihin mennessä poika on sen verran iso, että voi ottaa osaa juhlaan. :)

2 kommenttia:

Milla // Moon shaped little box kirjoitti...

Awws, tosi ihana synttäriyllätys!<3 Söpö tapaus, ja miten pikkuinenkin koiravauva on vielä :)

Mrs.Uunila kirjoitti...

On tuo kyllä ollut suloinen. :) Tosin aikamoista vauva-arkea on nyt meillä! Onneksi tietää, ettei kestä montaa viikkoa.