Tänään olikin melkoisen raskas päivä, tutustuessa
kaupunkiin. Paljon tuli myös tehtyä taas uusia huomioita, joten siis asiaan!
Tänään kävimme aamiaisella hotellin toisessa ravintolassa,
Saffronissa. Ystävällinen kiinalainen nainen toivotti meidät tervetulleeksi ja
ohjasi pöytään. Sen jälkeen hän kysyi haluammeko kahvia tai teetä, mikä oli jo
itsessään ihanaa, mutta sitten kun sanoimme että kahvia, niin kysyttiin että
saisikos olla espressoa, lattea, cappuccino… Lattet tuotiin pöytään, mitä
palvelua!
Aamupalasali oli niin iso, että valinnan vaikeus oli suuri.
Leipäpöytä oli valtava, siellä oli erilaisia sämpylöitä, foccaciaa,
croissantteja kolmea erilaatua, muffineja, donitseja, kakkuja…
Lisäksi tarjolla
oli mm. erilaisia hedelmiä, puuroja, muroja, jogurtteja, englantilaista
aamiaista, nuudeleita, currya, kevätkääryleitä, ja kaikkea muuta. Mehuja oli
useita laatuja, kaikki muuten tuorepuristettuja, omenamehusta lähtien. Huomenna
menemme testaamaan toista aamiaisravintolaa, että osaamme valita suosikkimme.
Aamupala olisi muuten maksanut 30 euroa/henkilö/päivä, jos se ei olisi kuulunut
Aurinkomatkojen pakettiin.
Suklaasuihkulähde |
Osallistuimme aika extempore Aurinkomatkojen järjestämälle
kaupunkikierrokselle, että Dubaista saisi jonkinlaisen yleiskuvan.
Tällaisilla veneillä mentiin |
Eikä ollut yhtään turvaton olo! |
Tämä kyllä
ehdottomasti kannatti, vaikka minulla olisi muutamia parannusehdotuksia. Ette
usko kuinka typerää on kulkea oppaan perässä kuin karjalauma, läpi soukien (eli
basaarien) ja ostoskeskuksen, ILMAN että on juuri yhtään omaa aikaa shoppailla.
Tästä tulisi kyllä pitkä minus järjestäjille, arvatkaa oliko shoppailufriikki
pahalla päällä. Noh, nyt ainakin tietää, mihin pitää mennä!
Taksilla kulkeminen on täällä helppoa ja halpaa, joten
huomenna otamme hotellilta privaattitaksin, joka maksaa 100 dirhamia (n. 20 €)
/ tunti ja taksi on koko ajan omassa käytössä ja kuljettaa minne vain Dubaissa.
Kunhan ei ajattele sitä, että Arabiemiraateissa
liikenneonnettomuuksien määrä on valtava, pelkästään Dubain emiraatissa sattuu
noin 800 kolaria päivässä. Noin muuten kuulimme liikennekäyttäytymisestä
muutaman hauskan faktan, joista etenkin mieheni oli innoissaan. :P Alin sallittu nopeus
on 60km/h, jos ajat alle sen, saat sakot. Vaikka ajaisit sallittujen nopeuksien
mukaisesti mutta kaista on edessäsi tyhjä ja taaksesi muodostuu jono, saat
sakot. Dubaissa on muuten lähes pelkästään uusia hienoja autoja, vanhoja ei ole
juuri näkynyt. Ferrareita ja limusiineja sitäkin enemmän.
Toinen hauska fakta jonka opas kertoi, oli keskisormen
näyttäminen. Se on niin epäkunnioittavaa, että jos joku huomaa sen ja ottaa
kuvan ja ilmoittaa poliisille, seuraa siitä sakot, sekä pieni putkareissu. Myös
paluulentonsa joutuu maksamaan itse, koska se todennäköisesti myöhästyy kun
kököttää siellä putkassa. Tarvitseeko edes mainita, että täällä vallitsevat
hyvät käytöstavat ja kaikkialla on todella siistiä. Ei yhtään roskaa missään,
siis oikeasti ei yhtään. Ei se toisaalta ihme ole, kun hotellillammekin jopa
ajoteitä mopataan. Huoneetkin muuten siivotaan kaksi kertaa päivässä, en ole
ennen törmännyt tällaiseen palveluun missään. Huoneeseen tuodaan myös joka
päivä vesipulloja ja hedelmiä, joten vettä ei ole tarvinnut itse vielä
hirveästi ostaa. Sen verran kuitenkin, että olemme havainneet samankokoisen
pullon joka Suomessa ärrällä maksaa 3€, olevan täällä n 50 senttiä. Että näin.
Dubaissa on turvallista liikkua illallakin, joten kävimme
vielä hetken levättyämme Jumeirahin katetussa Soukissa, jossa kyllä on hieman
korkeampi hintataso, kuin keskustassa. Muuten hyvin siisti paikka kyllä.
Mieheni osti vesipiipun, vihreän ja sisustukseen sopivan, luonnollisesti. Itse löysin Body Shopin, josta ostinkin hieman käyttämääni kosmetiikkaa, kuten
hamppukäsivoidetta! Olin aivan järkyttynyt huomatessani, että kaikki tuotteet
olivat noin 50% halvempia, kuin Suomessa. Joimme vielä ihanat kahvit
Starbucksissa ja palasimme hotellille.
Taksimatka takaisin oli mielenkiintoinen ja sai
ajattelemaan. Kuski oli melkoisen puhelias ja kertoi suoraan, ettei viihdy
Dubaissa ja että paikalliset kohtelevat häntä todella huonosti. Ei tullut
kysyttyä mistä mies oli kotoisin, mutta Dubaissa kaikki työvoima on
ulkoistettua, maahan muuttajat tekevät duunit, suunnilleen 5 kertaa alemmalla
palkalla, mitä emiraattien syntyperäisille asukkaille maksetaan. Todennäköisesti
näillä on sitten kotimaassaan vielä huonommat olot. Etenkin intialaisia ja
kiinalaisia on paljon. Oli kyllä yllättävää, että hän puhui näinkin suoraan.
Tuli hieman surullinen olo näiden ihmisten puolesta. Mutta onko asioilla sitten
kaksi puolta, en tiedä. Maassa maan tavalla? Toisaalta itsekin toivoisin, että
maahan muuttajia ei Suomessa hyysättäisi niin paljon, varsainkin kun
suomalaistenkaan asiat eivät ole kaikkialla hyvin. Ehkä jos heidätkin
pakotettaisiin töihin, olisiko rasismia vähemmän? Eipä näitä voi tietää, pitäisi
varmaan ajatella että täällä ihmisille sentään jotain maksetaan heidän
tekemästään työstä. Mutta on se tosiaan vähän outoa, että paikallisia ei töissä
näy, missään. Mutta työttömyyttä Dubaissa ei ole, jos et ole töissä, sinut
karkotetaan maasta. Myös rikoksen tehneet saavat lähdön justiinsa, ennätys
maasta poistamiseen on ollut 15 minuuttia.
Illalla kävimme vielä syömässä hotellimme kiinalaisessa
ravintolassa, jossa saimme parasta kiinalaistaruokaa mitä olemme koskaan
syöneet, sekä aivan loistavaa palvelua. Siihen menemme uudestaankin!
Kiivasta bloggaamista. |
1 kommentti:
Voiij, vaikuttaa aika kivalta paikalta! :) Mie tykkään enemmän sellaisista matkoista, missä saa itte päättää mitä tekee ja millon tekee, paljon rennompaa/antoisampaa kuin oppaan perässä juokseminen. ^^ Toivottavasti ehitte käymään kaupoilla ja muualla ilmankin opasta. :)
Lähetä kommentti