lauantai 11. helmikuuta 2012

Macaron slave

Nyt jos paikalla on kokeneita macaron-leipureita, ottaisin mielelläni vinkkejä vastaan. Onpas ollut muutama varsin kaoottinen kokeilu näiden pahanonnen leivosten kanssa. Miten kaikki saavatkin sen blogeissaan näyttämään niin helpolta! Tai sitten kukaan ei vain kehtaa raportoida epäonnistumisistaan, no, minä meinasin niin tehdä. En kuitenkaan ilahduta iltaanne laittamalla tänne kuvia epäonnistuneista macaronkuorista.



Aluksihan kaikki meni hyvin, valkuaisvaahdosta tuli juuri sellaista kuin pitikin ja mantelijauho-tomusokeriseos sekoittui joukkoon tasaiseksi. Kuitenkin: niin suurtaa määrää en _mitenkään_ saa aikaiseksi kun ohjeessa väitetään, pursotankohan sitten liikaa taikinaa. Pursottimeni tylla on nähtävästi myös liian pieni, se meinaa mennä tukkoon jatkuvasti, joka sitten pilaa nämä kokeilut omalta osaltaan. Mitäs muuta mukavaa tässä muutaman leivontakerran aikana on sattunut, leivokset ovat joko levähtäneet pellille kasaan, eivät ole kovettuneet ollenkaan, tai ovat sitten olleet hauraita ja halkeilleet. Tämä on muuten oikeasti turhauttavaa, varsinkin kun esimerkiksi sitruuna-marenkipiiras onnistui täydellisesti heti ensi yrittämällä.



Joissain ruokablogeissa on esitelty jonkinlaisia macaron leivontasettejä, johon kuuluu alusta ja pursotin. Kovasti väitetään noiden helpottavan leipomista, mutta en nyt sitten tiedä. Pakko sen on onnistua muutenkin!

Onneksi kuoria on halpaa tehdä, hysteeriset keittiökokeilut jatkuvat.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://kermaruusu.com/blog/1782937 tällä ohjeella olen itse ainakin saanut onnistumaan. jossain toisessa kermaruusun postauksessa neuvottiin myös erottelemaan valkuaiset keltuaisista jo edellisenä päivänä, jotta valkuaisista häviäisi sitko.

Mrs.Uunila kirjoitti...

Kiitti vinkistä, näyttäisi olevan ns. italialaisella marengilla tehty tuo, itse olen kokeillut vasta ranskalaista, että pitänee testata tuokin.

Valkuaiset olenkin muistanut aina erotella, liekkö ainut asia joka on mennyt oikein. :)

Milla // Moon shaped little box kirjoitti...

Oh my, lykkyä tykö nuitten leivosten kanssa!:)

Myökin mietittiin nuita tarjottaviksi, kun sais kivasti eri värisiä tehtyä, mutta mie taijjan sittenkin vielä harkita... :D Ei nimittäin vaikuta kovin helpolta.

Mrs.Uunila kirjoitti...

No ei se helppoa ole, mut suosittelen silti koettamaan. Kyllähän joku voi onnistua ekallakin kerralla! :)

Ja aattele mikä voittajafiilis, jos ne joku kaunispäivä onnistuu. :D