perjantai 4. helmikuuta 2011

Mietteitä tulevan varalle

Olen ikuinen pessimisti. Lasi on aina puoliksi tyhjä, ei koskaan puoliksi täynnä. Olen aivan varma, että jos innostun jostakin, jotain kamalaa varmasti tapahtuu. En tiedä miksi. Kuitenkin, sen riskin ottaen, aion kirjoittaa päiväkirjamaista blogia häideni järjestämisestä. Koska jos kaikki meneekin hyvin, onhan se mukavaa että on joku muisto, kaikesta mitä niiden eteen on joutunut tekemään.

Minulla ja miehelläni on takana seitsemän yhteistä vuotta ja nyt koemme olevamme siinä pisteessä että voisimme mennä naimisiin. Ehkä emme olleet aikaisemmin henkisesti valmiita. Mielestäni on lopulta hyvä että olemme odottaneet näinkin kauan, emmekä rynnänneet kohti tulevaisuutta liian nopeasti. Kihloihin menimme 22.1.2011. Aluksi tarkoitus oli, että emme kiirehdi häiden suhteen, mutta sitten iski ajatus. Mieheni täyttää elokuussa 2012 30-vuotta, mikä täydellinen ajankohta häille! Varsinkin, kun päivä sattuu vielä olemaan lauantai.

Niinpä yhtäkkiä löysin itseni keskeltä suunnitelmia, hämmentyneenä, sillä kukaan läheiseni ei ole mennyt naimisiin muutamaan vuoteen. Luulin, että olemme todella aikaiseen liikkeellä, mutta että emme olekaan? Kirkkoja kesälle ja syksylle 2012 voi alkaa varata jo kesäkuussa ja toinen juhlapaikoista joita olemme miettineet, oli jo ottanut yhden varauksen vastaan kesälle 2012. Onko häiden järjestely aina aloitettu näin aikaisin? Olen todella hämmentynyt.

Eihän se auta, kun vähitellen aloittaa. Päivityksiä tänne tulee aina kun minulla on jotain sanottavaa, tai jotakin järjestelyiden kannalta merkittävää tapahtuu. Kommentteja ja ajatuksia kuulisin mielelläni muilta tulevilta morsiammilta, tai kokeneemmilta, joiden tärkeä päivä on jo onnistuneesti takanapäin. Tervetuloa seuraamaan myös kaikki muuten aiheesta kiinnostuneet, jopa he, jotka ovat yhtä pihalla kuin minäkin.

(Tarkennettakoon vielä, että "vihreys" ei liity aatteisiini, vaan väriin jota rakastan, joka tulee olemaan myös häiden pääteemaväri.)

4 kommenttia:

Langanlumouksen Mona kirjoitti...

Minä olen pikkutytöstä asti odottanut omia häitäni ja on ihanaa, että minulla on virelläni mies kenen kanssa voin haaveeni joskus toteuttaa, tosin ne haaveet ovat vielä kohtalaisen kaukana.! Olen onnellinen puolestasi ja toivotaan, että kaikki menee hyvin ja ilman ylimääräistä sressia =) minä aion lukea jatkossakin postauksiasi :)

Langanlumouksen Mona kirjoitti...

Ainiin jäi uupumaan kysymys, että minkä väristä hääpukua meinasit ? =)

Mrs.Uunila kirjoitti...

Kiitoksia. :) Pyrin saamaan blogiini myös paljon vinkkejä muille tuleville morsiamille, jotka mahdollisesti helpottavat heitä omissa hääjärjestelyissä. Tai jos ei muuta, niin ehkä virheistäni voi oppia!

Hääpuvusta on tulossa lisää juttua jo heti huomenissa, koska se on asia jonka kanssa tällä hetkellä eniten pähkäilen. Mutta vihreähän siitä tulee... :)

Langanlumouksen Mona kirjoitti...

On aika rohkea veto tuo vihreä hääpuku moni aina valitsee sen turvallisen valkoisen !