lauantai 11. elokuuta 2012

Viikko

Mihin se aika sitten meni? Viikko. Vastahan kirjoitin tänne, miten aikaa oli kuukausi. Tunnelmat on vähän sekavat, koulukin ehti alkaa, mukavilla tuskastuttavan pitkillä päivillä ja kevyesti iltapuvuilla. Eipähän ehdi jännittää! Koetan jossain vaiheessa laatia tekstiä siitä, mitä kaikkea nyt viimeisellä viikolla on ohjelmassa. Asiat ovat kyllä melkoisen hyvin hoidossa, ainakin tässä vaiheessa. Se sukkanauha vaan on edelleen ompelematta!

Eilen olimme kaasoni kanssa askartelu talkoissa, sulhanen ja bestman sitten rakentelivat opaskylttejä.



Kakkulapiot on edelleen hankkimatta, nimikortit tekemättä. Toivottavasti loppuviikosta ottamani kaksi vapaapäivää sitten riittää kaiken lopun hoitamiseen. 

Käytännönasiat ovat ihan hyvin järjestyksessä, tosin kanttorilta kun yritin tiedustella että pitäisiköhän meidän tavata, niin ilmoitti vain että oli saanut tältä jonka meille ensin piti tulla nuotit ja kysyi, mikä oli toinen toivomamme kappale. Sen jälkeen emme olekaan hänestä kuulleet. Tässä vaiheessa alkaa kyllä olla aivan sama, kunhan soittaa jotain. 

Vähän sama juttu sään kanssa, ei voi yhtään tietää. Välillä lupaa sadetta, välillä aurinkoa. Sekin alkaa olla aikalailla samantekevää, ei kiinnosta. Toki jos koko päivän sataa kuin Esterin sieltä, monta asiaa menee ns. pieleen. Mutta ehkä se on suunniteltu niin, että häistä stressaa kamalasti ja sitten kun ne alkavat olla lähellä, alkaa olla ihan sama? Hulluksihan sitä tulee, jos kaikkea murehtii.

Saattaa käydä myös niin, että saan unohtaa orkideat ja vaihtaa kukat ruusuihin. Aika huonosti on tähän aikaan vihreitä orkideoja edes saatavilla. Mutta itseasiassa, olen alkanut vähän tykästyä tähän ruusuideaan ja ehkä saatan jopa haluta mieluummin niitä! :)



Joko punaista tai valkeaa, en tiedä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

...eikä kiinnosta? :D

Siun pukuun varmaan sopis nätimmin valkoiset ruusut!

ranteennauha kirjoitti...

Vähän samanlainen hälläväliä -tunnelma alkaa itselläkin iskeä tietyissä asioissa, vaikka meillä on vielä (jopa) kaksi viikkoa aikaa. Mutta kun kanttori palaa lomaltaan vasta viikkoa ennen häitä, niin ei jaksa enää stressata mitään biisitoiveita.

Tsemppiä viimeiseen viikkoon! ^^

Niina kirjoitti...

Luulisin et punaiset/valkoiset ruusut sopii kauniimmin mekon kanssa, kuin vihreät orkideat - kun siun puku on jo vihreä, vihreät kukat helposti sitten tavallaan katoais sen sekaan.

Mikäli ilmasta tulee kylmä, ni siullahan oli valkoista karvaa lämmikkeeks - valkoiset ruusut vois sopia sitä kauttakin aika hyvin. :)

Mrs.Uunila kirjoitti...

Ehkä se on siis normaalia, että pakko on jostain suunnasta stressiä höllätä.

Juu silloin keväällä tuntui hassulta tilata niin paljon turkiksia, ei muuten tunnu enää yhtään! :p

Se voi olla että ruusujen värin osaan päättää vasta viime hetkellä; valkea sopii puvun kanssa, punainen hiusten kanssa. Vaikeaa.